Beat to the Balance

© Mari Keski-Korsu

Mari vihtoo SSW:n saunassa.

Miten rakennetaan sauna?

Se rakennetaan hirrestä, rautakauppatavarasta, myrskynkaatamista puista tai vaikka vanhoista viskitynnyreistä. Mutta kaikkein eniten se varmaankin rakennetaan yhdessä, perheenä tai yhteisönä; kokemuksista ja kokeiluista, jonkinlaisesta arjen pyhyydestä. 

Keväällä 2015 päätimme rakentaa saunan Scottish Sculpture Workshopiin, Lumsdenin kylään Aberdeensireen. Tähän oli montakin syytä. Olin juuri ottanut ensiaskeleeni ammattivihtojana. Kehittelin projektia nimeltä Beat to the Balance, joka yhdistäisi vihdonnan taiteelliseen praktiikkaani. Yksinkertaisuudessaan, Beat to the Balancen ajatuksena on mennä saunaan ja harjoittaa siellä puilla parantamista eri tavoin, yleensä vihtomalla: eli yhdistää saunomisen psykosomaattiset vaikutukset, puiden parantavan voiman, kasvien mytologiaa ja eri puulajien aromaterapeuttiset ominaisuudet.


SSW:n saunaa käytetään enimmäkseen lämpimään aikaan, talvella lämmittäminen kestää hieman pidempään.

Ajattelin, että jos ihmiskunnan erilaisten ongelmien taustalla on perinnetiedon ketjun katkeaminen ja empatian vähyys, on sauna on erityinen paikka uuden yhteyden muodostamiseen, sillä se on tarkoitettu puhdistautumiseen, hiljaisuuteen ja sillä on rituaalimainen luonne. Vihdonta luo kokonaisvaltaisen, tietoisen, jopa kiivaan kosketuksen. Se avaa eri puulajien holistisen voiman, yhdistää meidät metsien viestintäjärjestelmään ja avaa traumalukkoja, joita kannamme maapallon raa’an hyväksikäytön takia. Vihtominen oli jatkumoa työlleni, jota olin tehnyt lajien välisen kommunikaation parissa.

Mutta takaisin Skotlantiin. Minut oli kutsuttu taiteilijaresidenssiin Scottish Sculpture Workshopiin ja lisäksi osaksi tapahtumaa nimeltä Camp Breakdown Break Down. Camp Breakdown Break Downin ideana oli tuoda yhteen ihmisiä pohtimaan suhdettamme öljyyn ja ilmastonmuutokseen sekä havaitsemaan syvällisesti ympäristöämme kehittäen tapoja olla olemassa öljyn jälkeisessä maailmassa. Käytännössä kyseessä oli Scottish Sculpture Workshopin tiloissa ja alueella tapahtuva leiri. Ja Skotlannissa on kylmä. Leiri (ja SSW) tarvitsi mielestäni ehdottomasti saunan ja aiheeseen liittyen, vihdontahoidot luovat nimenomaan sellaisia myötätunnon tiloja, joita tarvitsemme etsiessämme ratkaisuja ihmisyyden kriisiin. Olin todella kiitollinen leirin järjestäjän taiteilija ja aktivisti Brett Bloomin sekä Scottish Sculpture Workshopin tiimin rohkeudesta lähteä toteuttamaan sauna – eikä vähiten sen takia, että Skotlannissahan ei ole saunakulttuuria.

Kivi kerrallaan

En usko, että ihmislajin tarvitsee kaivaa enää yhtään luonnonvaroja tai tuottaa lisää vaikkapa uutta muovia, kaikki tarvitsemamme materiaali on jo käytössämme. Niinpä saunanrakentamisen lähtökohtana oli jo kerran käytetyt tai kierrätetyt materiaalit. Tämä ei silti ollut vain ympäristönäkökulmainen päätös: paikalliset kierrätetyt materiaalit loivat myös saunalle olemassaolon, sulautumisen siihen ympäristöön, missä se sijaitsi sekä suhteen koko yhteisölle, jonka käyttöön sauna oli tulossa.

Monissa saunoissa saunoneena, mutta kuitenkin vain yhden saunan aiemmin itse rakentaneena, saunan suunnittelu vaati monenlaista pohdintaa. Samoin se, miten saunasta tulisi 'vihtomisystävällinen'. Mietimme tätä yhdessä SSW:n Uist Corriganin ja Eden Jollyn kanssa. Uist ja Eden heittäytyvät ennakkoluulottomasti mukaan työhön vailla aiempaa saunomis- tai saunanrakentamiskokemusta. Mukana rakennus- ja suunnittelutyössä oli myös George Beasley, varsin tunnettu kuvanveistäjä. Saunan ulkoverhoilu tehtiin käytetyistä viskitynnyrin palasista, jotka saatiin läheisestä huonekaluja tynnyreistä valmistavasta yrityksestä. Eristeenä käytettiin lampaanvillaa ja muu puutavara löytyi ylijäämänä läheiseltä sahalta. Kiuas rakennettiin kamiinasta, jonka päälle hitsattiin kehikko kiville. SSW:n silloinen johtaja, Nuno Sacramento halusi etsiä kivet kiukaaseen. Annoin hänelle ohjeeksi, että kivien sopisi olla sellaisia, etteivät ne löylyä heittäessä räjähdä silmille. Nuno teki SSW:n ympäristössä ns. deep mapping:iä keräten dokumentteja ja tarinoita paikasta. Hän löysi puron ylitse johtavan sillan, josta tuli hänelle tärkeä paikka. Nuno toi mukanaan retkiltään tähän paikkaan kiukaan kivet, muutama kerrallaan.

SSW:n saunan "kipsiluukku" Katen jalkaa varten.

Saunomisessa ja vihtomisessa on minusta hienoa se, että siihen liittyy aina jotain runollista, hengellistä tai esteettistä, mutta samalla niin käytännöllistä. Tällainen asia on esim. saunan ilmanvaihto, mikroilmasto eli sanalla sanoen: miten sauna hengittää. Puhuimme Edenin ja Uistin kanssa pitkään saunan ilmanvaihdosta ja mitä löyly tarkoittaa. Yksi ilmastointiaukko tuli epähuomiossa väärään kohtaan saunassa, mutta tällekin oli tarkoituksensa: eräs Camp Breakdown leiriläisistä oli aiemmin katkaissut jalkansa – jalan kipseineen sai helposti työnnettyä ylimääräisesti reiästä ulos, jolloin myös hän pääsi saunomaan kipsistä huolimatta!

Muita mainittavia yksityiskohtia SSW saunassa on kierrätyksestä saadut ikkunat. Saunan panoraamaikkuna avautuu suoraan maaseutumaisemaan, joka vehreydessään saattaa joskus piilottaa sen tosiasian, että kaikki mitä ikkunasta näemme, on ihmisen muovaamaa tai rakentamaa. Saunan ovi sulkeutuu automaattisesti, sillä koko saunan lävitse on vedetty oveen kiinnitetty nyöri, jonka toisessa päässä, vastakkaisella ulkoseinällä roikkuva kivi vetää oven kiinni painollaan.


Kataja suojaa ja puhdistaa saunaa. Aberdeenshiren alueella on voimakasta maataloutta ja ihmisen luoma maisema on läsnä joka puolella.

Palasia ihmisyyden uuteen tarinaan

Saunaa rakennettiin huolella, jopa niin, että muut leiriä valmistavat työt olivat jäädä sen jalkoihin. Sauna oli ensisijaisesti tehty SSW:n ihmisten käyttöön, kaikille siellä vieraileville sekä koko kyläyhteisölle, mutta sen tulikaste oli Camp Breakdown ja sen yhteydessä tekemäni vihdonnat. 

Pyhät on pihlajat pihalla, pyhät oksat pihlajissa, pyhät lehvät oksasissa, marjaset sitäi pyhemmät.

Leiri oli todellinen vihdonnan 'boot camp'. Päätin vihtoa yhden leiriläisen illassa. Leirin päiväohjelma oli intensiivinen ja olin pääasiallisesti vastuussa myös saunan lämmittämisestä (johon kului aikaa, koska sauna oli suuri), vesien kannosta ja muista valmisteluista. Tästä huolimatta, ajattelin koko päivän ajan henkilöä, jota olin illalla vihtomassa. Havainnoin ja kuuntelin. Tein samoin ympäristössä, jossa liikuin; keräsin kasveja ja tein vihtoja, joita koin juuri tämän ihmisen tarvitsevan. Se auttoi minua luomaan yhteyden ympäristöön, samoin heitä, jotka vihdoin. Päädyin vihtomaan 14 päivää, yhden ihmisen kerrallaan. Ihmiset kokivat eri tavoin tilanteen; kaikki toki nauttivat, jotkut halusivat jakaa elämäänsä liittyviä, joskus varsin kipeitäkin asioita vihdonnan jälkeen ja toiset halusivat vain halata lähtiessään. Usein ihmiset innostuvat niin kovasti, että haluavat oppia itsekin vihtomaan.

Vihdonta alkamaisillaan telttasaunassa Kööpenhaminassa.

Vihdonta saunassa on suoraa ja voimennettua yhteyttä metsään, puiden yhteisöön ja koko ekosysteemiin. Yksi puu ei ole koskaan individuaali – se on suurta ykseyttä, sienijuuren, toisiaan tukevien symbioottisten rakenteiden verkostoa. Metsä on oiva, näkyvä ja kosketeltava esimerkki vanhasta totuudesta miten kaikki, mitä tapahtuu yhdelle, tapahtuu kaikille sekä toisinpäin. Viime aikoina vaikkapa joet joissain maissa ovat saaneet ihmisoikeudet, siitä syystä, että jos vahingoittaa jokea, vahingoittaa myös ihmistä. Näin se on kaiken olevan kanssa. Saunassa tämän yhteyden voi kokea vihdonnassa, puiden suoran ihokosketuksen kautta ja yhdessä löylyssä muiden ihmislajisten kanssa. Englanninkieleen on japanista ajautunut termi skinship (sukinshippu) alunperin tarkoitti vanhemman ja lapsen läheisyyttä, erityissuhdetta, joka syntyi hoivan kautta. Saunassa tämä suhde syntyy tasa-arvoisesta alastomuudesta, puiden ja löylyn yhdistävyydestä sekä kohtumaisesta tilasta. Suomalaisessa saunakulttuurissa toisen hoitaminen ei ole nykyään olennaista, mutta sitä kohti täytyisi pyrkiä. Vihdalla koskettamisen kautta voi luoda myötätuntoisen yhteyden toiseen. Skinshipin kautta opimme kunnioittamaan toista, ymmärtämään hänen kokemuksensa ja suhtautumaan maailmaan rakastavasti näinä aikoina, jolloin se tuntuu olevan kovasti hukassa niin globaalissa maailmanpolitiikassa kuin vaikkapa kotimaisessa vihapuheessa. Tätä kautta voimme luoda kunnioittavan suhteen koko kotiplaneettaamme kohtaan. Ihminen on itse keksinyt ja kehittänyt, miten olemme olemassa tällä planeetalla. Samalla tavoin voimme kehittää muutoksen tähän ihmisyyden tarinaan – elääksemme todeksi sen, että kaikki on yhtä. Osa muutosta voi hyvinkin alkaa puista ja saunasta, ikiaikaisuuden ja nykyajan liitosta.

Yksi ideoista oli rakentaa SSW:n sauna hevoskärriin, jota olisi voinut vetää paikalliset maatiaistyöhevoset (Clydesdales). Suunnitelmasta luovuttiin, kun sauna muotoutui lopulta suhteellisen suureksi.

Olen jatkanut Beat to the Balance -projektia Skotlannin jälkeen monissa paikoissa niin erilaisissa tapahtumissa kuin yksityisissä saunoissa ja erilaisten työpajojen muodossa. Mm. Tanskassa pystytin telttasaunan jengiläisten hallussa olleelle sisäpihalle ja rakensin pukuhuoneen vihdontavideoineen viereiseen vanhaan ateljeehen. Pixelache 2016 Interfaces for Empathy -festivaalilla useampi vihtoja hoiti ihmisiä Helsingin vanhimmassa, edelleen yleisölle avoimena olevassa saunassa Lapinlahden vanhassa sairaalassa.


Saunateltta sulautui hyvin kööpenhaminalaisen sisäpihan interiööriin. Myös täällä oli tarkoituksena yhdistää yhteisöjä.


Aluksi otetaan hyvät löylyt, jotta keho ja mieli lämpenee vastaanottamaan vihdontaa.

Nykytaiteessa käsitellään paljon antroposeeniin sekä ekologisiin ja sosiaalisiin kriiseihin keskittyviä aiheita. Nk. taidemaailma on kuitenkin mielestäni usein varsin egoistinen eikä erityisemmin poikkea neoliberaalin kapitalismin kaanonista, jossa joka tapauksessa elämme. On hienoa, että on mahdollista löytää yhteistyö- ja matkakumppaneita, jotka ovat valmiita työskentelemään erilaisilla rajapinnoilla ja jättämään sivuun taiteen määrittämisen loputtomat kysymykset. Uskon, että erilaisen tiedon, taidon ja kokemusten yhteensulauttaminen ja yhdessä tekeminen & ajattelu, voivat luoda lopulta tulevaisuutta, jossa rajat taiteen, tieteen tai vaikkapa kansanparannuksen välillä häviävät. Uskon, että tämä on ihmisille hyväksi. Lue lisää osoitteessa www.artsufartsu.net

Mari Keski-Korsu, Taiteilija ja ammattivihtoja
  • facebook
  • twitter
  • linkedin

Äänimatkoja muinaisuuden pohjoiseen

© Ontrei

Ensikohtaaminen Vuokkiniemessä

Ontrei-duo syntyi kesällä 2010 linja-autossa Venäjällä matkalla Haikolan kylään. Timo Väänänen oli saanut juuri uuden Novgorodin lyyra-kanteleen. Matkalla oli mukana myös Rauno Nieminen jouhikkonsa kanssa. Enteellistä lienee, että musiikillinen ensikohtaaminen tapahtui Vuokkiniemen kylän kohdalla. Tästä kylästä oli kotoisin legendaarinen laulaja-kanteleensoittaja Andrei Sevastjanov Malikin, suomalaiselta nimeltään Ontrei Malinen, jonka rakentama vaskikantele oli ”löytynyt” hiljattain museosta. Duo otti nimekseen Ontrei.

Ikiaikaiset lyyrasoittimet ovat vieneet duon tutkimusmatkoille Suomesta ja Karjalasta aina Puolaan ja Länsi-Siperiaan. Vaikka taiteilijat tunnetaan myös soitinten tutkijoina, musiikkiin heittäydytään suin päin improvisoimalla. 

– Maanpovesta kaivetuille soittimille ei ole säilynyt nuotinnoksia, mutta muinaistarinoiden kuvaukset kultakielisistä lyyrista ovat kuljettaneet äänimatkoille muinaisuuden pohjoiseen, kaksikko kertoo.

Ontrei-duo soittaa muinaisaikaisia näppäiltäviä ja jousella soitettavia lyyrasoittimia, joiden historia ulottuu tuhansien vuosien taa. Tällaisia ovat Puolasta peräisin oleva viisikielinen lyyra gęśle, novgorodilaiset lyyrakanteleet ja leukakantele, virolaiset ja karjalaiset jouhikanteleet sekä länsi-siperialainen lyyra, pyngyr. Suomen ja Karjalan alueelta käytössä on mm. vienankarjalaisen Ontrei Malisen vaskikanteleet. Soittimet ovat kopioita alkuperäisistä museoista tai arkeologisista kaivauksista löydetyistä soittimista. Kielisoittimien lisäksi käytössä on myös tietäjän rumpu, eli kannus, erilaiset kellot, suuharppu ja pitkähuilu.

Kansainvälisesti arvostettuja muusikkoja

Timo Väänänen (s. 1970) soittaa kantele-, lyyra- ja sitrasoittimia, ikiaikaisista perinteisiin jamoderneihin sähkökanteleisiin asti. Hän soittaa sekä perinteistä, että uutta musiikkia. Timon soololevy Sounds from Solitude julkaistiin 2015. Vuonna 2009 hän kantaesitti tämän Gillian Stevensin kantelekonserton Mikkelin orkesterin solistina. Timolla on paljon julkaisuja – 5 soololevyä, 22 muuta levyä, 3 kirjaa, 4 pitkää radio-ohjelmaa, 1 radiosarja, 2 lyhytelokuvasarjaa.

Väänänen on konsertoinut yli kahdessakymmenessä maassa Euroopassa, USA:ssa ja Aasiassa ja toiminut kantele-solistina Disney elokuvassa, Narnian tarinat: Velho ja leijona vuonna 2005. Hän esiintyy yksin, mutta myös orkestereissa Suunta (Timo Väänänen & Anna-Kaisa Liedes & Kristiina Ilmonen); Mitrej (Timo Väänänen & Päivi Järvinen) ja on osa-aikainen opettaja Sibelius-Akatemiassa ja Kanteleen kielin -projektiryhmän johtaja. 

Rauno Nieminen (s. 1955) on suomalainen multi-instrumentalisti, soitinrakentajamestari ja tutkija. Hän soittaa kannelta, jouhikkoa, lyömä- ja puhallinsoittimia. Nieminen on keskeinen henkilö unohdettujen kansansoitinten uudelleentulossa. Hän alkoi rakentaa, soittaa, opettaa ja tutkia suomalaisia kansansoittimia 1970-luvulla. Hän on soittanut soolokonsertteja ja esiintynyt kahdessakymmenessä maassa Euroopassa, Pohjois-Amerikassa, Aasiassa ja Afrikassa. 

Nieminen on soittanut noin 30 orkesterissa kanssa ja ollut mukana 24 äänilevyn julkaisussa. Niemisen tutkimuksien tuloksena on syntynyt useita kirjoja kansansoittimista ja musiikista ja se johti myös musiikin tohtorin tutkintoon Sibelius-Akatemiassa vuonna 2008.

  • facebook
  • twitter
  • linkedin
 
 
JAA TARINA - LIITY
audio on