Kansanlääkinnän hoitomenetelmiä

© Harri Tarvainen

Sauna ja vihta

Sauna oli vanhastaan suomalaisen kansanparannuksen tärkein parannuslaitos. Siellä paransivat jo vanhat tietäjät loitsuten ja kylvetellen. Sauna oli pyhä ja kunnioitettu paikka, jota koskivat monet käyttäytymissäännöt. Säännöt olivat tärkeitä, koska saunassa uskottiin asustavan yliluonnollisia voimia ja henkiä, tulen ja veden väkeä. Saunanhaltijaa ei ollut syytä suututtaa epäasiallisella käytöksellä. 

Turhaa ei saunaa kutsuttu köyhän apteekiksi. Siellä pestiin ja kylvetettiin vaikeimmatkin taudit. Saunassa myös kupattiin, hierottiin, tehtiin jäsenkorjausta ja hoidettiin kasveilla. 


Lämmin löyly rentoutti työn kipeyttämät lihakset ja virkisti turtunutta mieltä. Kun saunaa lämmitettiin parannustarkoituksiin, se lämmitettiin ukkosen kaatamilla puilla tai pihlajalla, joka oli Ukolle, ukkoselle, omistettu puu. Parannussaunan lämmityksestä ei myöskään pidetty suurta meteliä vaan se tehtiin kaikessa hiljaisuudessa. 


Vihtominen oli perinteisesti yksi kansanparannuksen muodoista.

Voimakas vihta koottiin uudenkuun aikaan tai kolmen tien risteyksessä kasvavan puun oksista. Parannusvihta koottiin usein koivun sijaan lepän oksista. Toisinaan vihta saattoi olla pihlajasta tai pajustakin. Vihtoja tehtiin myös yrteistä. 

Parannettaessa kivuliasta kohtaa vihdottiin vaiva pois kehosta. Vihtomisen lisäksi hoidettava saatettiin myös kääriä koivu- tai yrttihauteisiin. Kiuaskivellä tai tietystä kohtaa saunan lattialta otetulla maalla on myös ollut parantavaa vaikutusta. 

Saunan lämpö teki hyvää kaikenlaisiin kolotuksiin ja särkyihin. Lämpöisen löylyn vaikutuksia voitiin lisätä vielä erilaisilla ulkoisilla tai sisäisesti käytetyillä rohdoilla kuten viinalla ja tervalla. Näin annettiin yskälle ja kuumeelle kyytiä. Jos kehossa puolestaan oli avohaava, ei löylynvihojen pelossa saunassa käyntiä suositeltu.

Vihtominen kansanparannusmuotona on tekemässä paluun maahamme. Hoitavaan vihtomiseen voi tutustua muun muassa Kuusamon Kansanparannuspäivillä. Vihtomisesta voi lukea syventävän artikkelin tästä. 

Jäsenkorjaus

Kansanparannuksen tunnetuin muoto Suomessa lienee jäsenkorjaus. Se on hieronnan ohella paitsi maamme, myös maailman, vanhinta kansanparannusperinnettä. Usein todetaankin: ”Jos se on toiminut jo tuhansia vuosia, toimii se nytkin”. Jäsenkorjauksen vaikutuksia on tutkittu tieteellisesti ja sillä on tieteellisesti todennettuja vaikutuksia esimerkiksi selän liikkuvuuteen. Hoidon teho perustuu yhtäältä jäsenkorjaajien hyvään anatomian tuntemukseen, toisaalta hoidon kokonaisvaltaisuuteen. 

Selkärangan käsittelyä harjoitettiin jo Hippokrateen (n. 460-377 eaa.) ja Albucasisin (936-1013) aikana. Vanhaa kreikkalaista ja arabialaista lääketiedettä kuvaavista lähteistä nähdään, kuinka hoidettavan selkärankaa venytellään ja nikamia laitetaan paikoilleen. 

Hoito lähtee liikkeelle yhä samoista lähtökohdista kuin 1000 vuotta sitten; hoidettavan tarinasta, sen kuuntelemisesta ja ymmärryksestä sekä hoidettavan tutkimisesta, ensisijaisesti käsillä. Kädet ovat kansanparantajan tärkein työväline. 


Kansanparannuksen mestari Heikki Aalto.

Ihminen toimii kokonaisuutena, häntä tulee siis hoitaa kokonaisuutena.

Ongelmat ja vaivat löytävät meistä kustakin heikon kohdan ja iskevät siihen. Keho toimii kivun tai ahdistuksen varastona. Paraneminen ei tarkoita yksin fyysistä kehon toipumista vaan vapautumista peloista ja ajatuksista omaa itseä ja muita kohtaan. Mielenrauha ja tyyneys johtavat fyysiseen paranemiseen. 

Jäsenkorjauksella hoidetaan kehon tukielimistöä koko kinesteettisessä ketjussa; hoidossa löysätään lihaskireyksiä ja korjataan nikamien ja nivelten virheasentoja käyttämällä hyödyksi kehon omia liikeratoja. Tavoitteena on palauttaa kehon rakenteellinen ja toiminnallinen tasapaino. 

Jäsenkorjaaja käsittelee usein muitakin kudoksia kuin vain kipeää kohtaa. Hän tutkii luustoa, lihaksistoa, jänteitä, niveliä, hermostoa, ihoa ja ihonalaiskudosta kokonaisuudessaan. 

Monta tapaa, yhteinen juuri

Jäsenkorjauksella on itämerensuomalaisessa kulttuurissa pitkät perinteet. Perinteiseen viitataan mm. Kalevalan 15. runossa: ”Jos on luu luiskahtanut, siihen luuta luiskahuta. Jos on jäsen järkähtänyt, siihen jäsentä järkähytä. Jos on liha liikahtanut, siihen lihaa liikahuta. Jos on suoni suikahtanut, siihen suonta suikahuta”. 

Vaikka jäsenkorjauksessakin tekniikat ja liikkeet ovat kehittyneet paljon viimeisen 20 vuoden aikana, pohjautuu hoito vanhaan perinteeseen. Jäsenkorjaus jakautuu Suomessa useisiin eri koulukuntiin; on kalevalaista, perinteistä, kaustislaista ja monia muita jäsenkorjauksen muotoja. Kaikilla niillä on sama juuri. Eri jäsenkorjausmuotoja voidaan ajatella samana pelinä, jossa toimii eri pelinrakentajat ja siitä voidaan painottaa eri asioita. Kaikki lähtevät halusta auttaa hoidettavaa hänen vaivoissaan. 


Kuppari-Hanna hoitohuoneessaan.

Perinteinen kuppaus

Suomessa verikuppaus on aina ollut suositumpaa kuin kuppauksen toinen muoto, kuivakuppaus. Kuppareita on toiminut Suomessa keskiajalta lähtien. Kuppaus erottui muista kansanparannuksen hoitomenetelmistä paitsi työmenetelmänsä puolesta, myös siksi, että kuppareita oli lähes joka kylässä. Kuppaus perustui pitkälti tekniikkaan ja käsillä parantamiseen. 

Sotien jälkeinen kaupungistuminen oli murroskohta, jolloin kuppauksen pelättiin katoavan maastamme. Onneksi näin ei käynyt ja viime vuosina kuppauksen arvo on löydetty uudestaan. Suomi on ainoa läntisen kulttuuripiirin maa, jossa verikuppaus on elinvoimainen hoitomuoto, ja jossa kuppaustaito on katkeamatta jatkunut näihin päiviin saakka. Osaltaan tätä selittää suomalainen laajamittainen saunakulttuuri. 


Mene pois, paha veri

Ihmisen vereen on aina liittynyt jotain salaperäistä ja alkuvoimaista. Veressä uskottiin piilevän ihmisen elinvoima. Uskottiin, että heikkous, sairaus ja taudit asuivat veressä. Kuppausta käytettiin suoneniskennän ohella pahan ja sairaan veren poislaskemiseen. Kuppaus perustui pitkään antiikin ajan Humoraalioppiin eli oppiin ruumiin kylmästä, lämpimästä ja kosteasta luonteesta sekä käsitykseen neljästä perusnesteestä: verestä, limasta sekä mustasta ja keltaisesta sapesta. Näiden nesteiden katsottiin voivan joutua epätasapainoon, jolloin kehossa ilmeni sairauksia ja vaivoja. 

Nykykupparit haluavat karsia kuppauksen ympärillä leijailevaa mystiikkaa. Monen mielestä kuppaus on mitä maanläheisin hoitomuoto. Nykytietämyksen valossa kuppauksessa lasketaan pois kuona-ainepitoista ja elinkaarensa loppuvaiheessa olevaa verta, jonka poistuminen pakottaa luuytimen tuottamaan uusia punasoluja. Näin veri puhdistuu, uudistuu ja sen hapenkuljetuskyky paranee. 

Kuppaus on monipuolisesti vaikuttava hoitomuoto. Yleisimmin sitä käytetään kehon lihasjännityksen lieventämiseen. Moni käy kuppauksessa sen virkistävän ja rentouttavan sekä oloa keventävän vaikutuksen vuoksi. Kuppauksesta on saatu apua reumaattisiin vaivoihin, korkeaan verenpaineeseen ja erilaisiin väsymystiloihin. Sillä on todettu olevan suotuisa vaikutus ääreisverenkierron paranemiseen sekä aineenvaihdunnan vilkastumiseen. Kuppaus alentaa korkeaa hemoglobiinia. Iho-ongelmissa ja pään alueen kiputiloissa, kuten migreenin hoidossa, on saatu hyviä tuloksia. Monien kuppareiden kokemuksen mukaan kuppauksella on voitu lievittää myös vaihdevuosivaivoja.  

Kuppauksen historiaa

Kuppaus on ollut tunnettu hoitomuoto ja antiikin kansojen keskuudessa. Hoitomuoto on ollut tunnettu ainakin Kiinassa, Intiassa, antiikin Kreikassa ja Roomassa, Egyptissä ja vanhojen germaanien keskuudessa. Arkeologisissa kaivauksissa on löydetty Urlagaledinun, mesopotamialaisen lääkärin ja hänen orjansa Edinunugian sinetti noin vuodelta 3300 eaa. Sinetissä on kuvattuna kolme kuppaussarvea ja kirjoitus, joka viittaa heidän suorittaneen kuppausta ja suoneniskentää. Myös Kreikassa suoritetuissa arkeologisissa kaivauksissa on löydetty kuppaussarvia. Kuppaussarvet ovatkin maailman vanhimpia edelleen käytössä olevia hoitovälineitä. 

Akupunktiolla ja kuppauksella on todettu olevan yhteisiä piirteitä. Historian valossa kuppaus on näistä kahdesta vanhempi hoitomuoto. Usein kuppauksessa käytetyt sarvituskohdat ovat pitkälti samoja kuin akupunktiossa käytettävät pisteet, vaikka vanhan ajan kuppareilla tuskin oli tietoa kiinalaisesta lääketieteestä. He toimivat kokemuksensa ohjaamina. Akupunktiopisteiden käytöllä saadaan aikaiseksi usein hyvä ja pitkäaikainen hermopää -ärsytys. Nykyisin kuppaus lasketaan akupunktion kanssa ns. ärsytyshoitoihin, joilla pyritään aktivoimaan kehon parantavien voimien toimintaa ja lisäämään elimistön rauhoittavien ja kipua lieventävien hormonien erittymistä.

Keskiajan Englannissa kuppaus oli lääkäreiden erikoisalaa. Lääketieteellisissä kouluissa toimi 1700-luvulla ns. kuninkaallisia kuppareita, jotka merkitsivät laajasti muistiin kuppaukseen liittyviä asioita. Ruotsi-Suomessa tehtiin 1500-luvulla lääketieteellinen väitöskirja kuppauksesta. 

Kupparin saunassa

Kuppaus suoritetaan yhä vanhaan tapaan pääasiassa saunassa ja kupattava on yleensä alasti. Kupattava lämmittelee ensin saunassa, jotta iho lämpenee ja veri nousee ihon pintaan, jonka jälkeen hän asettuu kuppauspöydälle vatsalleen. Kuppari pesee kupattavan huolellisesti desinfioivalla aineella tunnustellen samalla kehon kireyksiä ja etsien sopivia kuppauspaikkoja. Pesun jälkeen kuppaussarvet asetetaan valittuihin paikkoihin. Sarven imu nostaa veren ihon pintaan. Kuppari irrottaa sarvet yksi kerrallaan, tekee sopivaksi katsomansa määrän pieniä haavoja sarven jättämän imujäljen sisäpuolelle ja asettaa sarven takaisin paikoilleen. Sarveen imeytyy tummaa, hiilidioksidipitoista laskimoverta. Sarvia tyhjennellään niiden täyttyessä. Verta poistuu kupattaessa yksilöllinen määrä, kuitenkin korkeintaan saman verran kuin verenluovutuksessa. Verentulon päätyttyä sarvet poistetaan ja kupattu alue pestään uudelleen huolellisesti. 

Kuppausjäljet häviävät normaalisti 1-3 viikon kuluessa. Haavan lyönti ei satu, moni vertaa tunnetta hyttysenpistoon. Kupattavana on käyty perinteisesti pari kertaa vuodessa, maaseudun syys- ja kevättöiden rytmin mukaisesti. Nykyisin kuppauksessa suositellaan käytävän kolmen kuukauden välein eli korkeintaan neljä kertaa vuodessa. 

Kirves ja kuu

Monet nykykuppareista noudattavat yhä vanhoja perinteitä: mätäkuussa ei kupata ja mahdollisuuksien mukaan katsotaan kuppausaika kuun asennon mukaisesti. Perinteisesti kuppaus on suoritettu kuppauskirveellä, jollaisia monet kupparit yhä käyttävät. Yhdessä asiassa kuitenkin toimitaan hyvin eritavoin kuin ennen vanhaan. Tuolloin kuppauskirveen ja sarvien sterilointiin riittivät viina ja kiehuva vesi. Nykyisin kuppausvälineiden, kuppaustilan ja kuppaustoimenpiteen hygienia ja aseptiikka ovat hyvin korkealla tasolla. 

”Ei laulu ole mihinkään hävinnyt, runon mahti kadonnut. Ne ovat vain muuttaneet muotoaan.”

Vanha parannustaito elää varsin vireänä maassamme. Toki se muuttuu ja kehittyy ajassa kulttuuria ja sen tarpeita vastaavaksi. Kansanparannus on siten elävää kansanperinnettä. 

Maaria Alén, Ruut Martenson-Nummela
Suomen Kansanparantajaseura ry

 
 
JAA TARINA - LIITY
audio on